La Pandilla

Flamencokitaristi Joonas Wideniuksen perustaman La Pandillan musiikki on flamenco nuevoa – uutta flamencoa, jonka pohjavireenä kaikuu kunnioitus tyylilajin perinteitä kohtaan rohkeasti omin persoonallisin vivahtein maustettuna. Vuosien varrella kunnianhimoinen oululaiskokoonpano on hurmannut yleisönsä tarttuvalla mentaliteetillaan ja on saanut vieraileviksi artisteiksi Suomen eturivin flamencotanssijoita sekä muusikoita.

Elämä on vienyt La Pandillan jäsenet kohti uusia haasteita ja bändi toimii tätä nykyä pääasiassa projektiluontoisesti ja tehokkain täsmäiskuin. Kesällä 2012 aika on kypsynyt kauan odotetulle pohjoisen keikkarundille, joka vie yhtyeen Tornioon, Rovaniemelle ja Ouluun. Tällä kertaa bändille lisäpotkua antaa lyömäsoitinosastosta vastaava, Madridissa vaikuttava perkussiotaituri Karo Sampela, jonka kanssa minikiertue toteutetaan. La Pandilla soittaa uusien kappaleiden rinnalla myös vanhaa tuotantoaan tuoreilla sävyillä tarjoiltuna. Musiikkinäytteitä La Pandillan tuotannosta löytyy yhtyeen Myspace-sivuilta.


Pirjo Lempeä

© Pirjo Lempeä